Hautaustoimisto Pirkkala

Yksilöllistä ja henkilökohtaista
hautauspalvelua Pirkkalassa

Moision Hautaustoimisto on ammattitaitoinen ja luotettava kotimainen perheyritys, joka on palvellut asiakkaitaan jo vuodesta 1951 lähtien. Meille tärkeintä on toimia omaisten apuna kaikissa hautaus- ja hautajaisjärjestelyissä, aina siunaus- ja muistotilaisuuden järjestämisestä perunkirjoitukseen saakka. Tarjoamme ystävällistä ja asiantuntevaa hautauspalvelua Pirkkalan lisäksi mm. Nokian, Ylöjärven ja koko Pirkanmaan alueella. Ota meihin yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla tai tule käymään toimistollamme, niin voimme olla avuksesi kaikissa hautajaisjärjestelyissä. Palvelemme asiakkaita ympärivuorokautisesti, päivystämme myös viikonloppuisin ja pyhinä hoitokotikuljetuksissa.

Varatkaa henkilökohtainen tapaamisaika


Neuvomme, annamme tietoa ja hoidamme halutessanne niin paljon järjestelyitä kuin mahdollista. Voitte itse päättää palvelun kokonaisuuden.

Hautajaisjärjestelyt toiveidenne mukaan

Hoidamme kokonaisvaltaisesti ja toiveidenne mukaisesti kaikki hautauksen liittyvät järjestelyt Pirkkalassa, pitkäaikaisten hautausalan yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tarjoamme aina maksuttoman neuvonnan.

Omaisten muistio
ja omaispalvelu

Haluamme helpottaa omaisten tilannetta tekemällä hautaus- ja hautajaisjärjestelyistä mahdollisimman vaivattomia ja selkeitä. Käytössämme on Omaispalvelu, joka toimii omaisten sähköisenä muistiona. Sinne keräämme kaikki hautajaisjärjestelyihin liittyvät tiedot.

Kotimaiset arkut viimeiselle matkalle

Laaja arkkuvalikoimamme sisältää kotimaisia puisia sekä verhoiltuja arkkuja. Kaikki arkut valmistetaan perinteisiä käsityötaitoja kunnioittaen, parhaista materiaaleista, suurella lämmöllä ja ammattitaidolla. Käytämme ainoastaan puusta ekologisesti valmistettuja arkkuja, jotta ne soveltuvat niin tuhkaukseen kuin myös perinteiseen arkkuhautaukseen. Laadukkaat, vastuullisesti valmistetut ja Avainlippu-merkityt arkut valmistaa SHT-Tukku Oy:n tehdas Punkalaitumella. Moision Hautaustoimistolla on myös oma, kotimaisena käsityönä valmistettu Avainlippu-arkkumallisto. Tutustu arkkumallistoomme sivuillamme.

Kauniit uurnat viimeiselle matkalle

Meiltä saat kauniit ja ajattomat uurnat tuhkausta varten. Uurnia on saatavana kankaalla verhoiltuna, puupintaisena sekä keraamisena. Valikoimistamme löytyy useita eri malleja, värejä sekä valmistus-materiaaleja. Kaikki uurnat ovat ekologisia sekä maatuvia. Suurin osa uurnista on Punkalaitumella sijaitsevan SHT-Tukku Oy:n tuotantoa, mutta osa tulee myös muilta valmistajilta.

Hautausliike omaisten tukena jo vuodesta 1951

Hautausliikkeemme on kulkenut omaisten rinnalla jo vuodesta 1951. Vuosikymmenien kokemus hautauspalveluiden parissa on antanut meille ymmärrystä siitä, miten voimme parhaiten auttaa omaisia surun keskellä. Autamme pitämään huolen siitä, että hautaus- ja hautajaisjärjestelyt sujuvat toivomallanne tavalla. Hoidamme kaikki hautausjärjestelyt elämänkatsomuksesta ja uskontokunnasta riippumatta, kaikille väestörekisteriin kuuluville. Saavutpa Pirkkalasta tai kauempaa, palvelemme sinua lämmöllä ja asiantuntemuksella. Hautausalan asiantuntijoina kauttamme onnistuu myös perunkirjoitukseen liittyvät asiat.

Toivotamme Teidät lämpimästi tervetulleeksi Moision Hautaustoimistoon. Ottakaa meihin yhteyttä, niin voimme jutella lisää toiveistanne ja tarpeistanne hautajaisjärjestelyihin liittyen. Hautausliikkeemme sijaitsee Tampereen keskustassa Tuomiokirkonkadulla, aivan Stockmannia vastapäätä. Maksamme pysäköintisi tapaamisemme päätteeksi P-Hämpin parkkihallissa.

Kun siis etsinnässä on luotettava hautaustoimisto Pirkkalassa tai muilla lähiseuduilla, ota meihin yhteyttä tai varaa aika suoraan maksuttomaan neuvontaan.

Jäikö jokin mietityttämään?

Heräsikö kysymyksiä? Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin.